maanantai 29. joulukuuta 2008

Back in Koh Tao.

Näin on joulu vietetty Koh Phanganilla, mutta tuulet puhalsivat viettämään uudenvuoden Koh Taolla ystävien parissa. Viisumini on päättymässä pian jotenka päätin palata samaa reittiä takaisin Bangkokiin, jonne aion suunnata uudenvuoden jälkeen. Siitä matka jatkukoon kohti pyhää Laosia jossa tarkoituksenani olisi viettää ainakin seuraava kuukausi.

Blogini päivittyköön kun saan taasen aikaiseksi.

torstai 11. joulukuuta 2008

Nyt on taasen asetuttu taloksi Ao Nai Wok -nimiselle rannalle lähelle Thong Salahia. Mökki on juuri se unelma jota olen jo pitkään etsinyt, risumaja rauhallisen lähes tyhjän biitsin rannalla.

Koh Phangan on kyllä melkoinen partyhärdelli, jokaiselle illalle on jonkinsortin kuun pippaloita, on Half Moon partyja, Shiva Moonia, Black Moonia, Moonsettiä, kaikkea siltä väliltä ja sitten kaiken kohokohta, Full Moon Partyt.

Kelit ovat olleet todella hyviä, satanut ei ole tippaakaan. Jahka jokseenkin välillä pilviä, mutta suurimmaksi osaksi aurinkoista. Tänne vain on niin helppo jumittua vaikka kuukausiksi...

sunnuntai 7. joulukuuta 2008

Koh Phangan.

Saavuin eilen Koh Phanganin saarelle, noin 45km Koh Taolta etelään. Saari on Koh Taoon verrattuna giganttinen ja tiet ovat todella jyrkkiä ja mutkaisia. Rantaviivaa tällä saarella on kilometritolkulla ja aika tyhjillään ovat vieläkin, tiedä sitten vaikuttiko mielenosoitukset Bangkokin lentokentällä Thaimaan kävijämääriin...

Tällä hetkellä majotun saaren pohjoisosassa jossakin tasokkaammassa hotellissa, mutta aijon tänään löytää sen räkäisimmän risumajan, jolloin löydän taas sen kotoisan harmonian. Kuvia saarelta tulee kunhan olen ensiksi asettunut taloksi.