Näin on tasan kuukausi vierähtänyt täällä pohjolassa palellen ja on aika julkistaa reissun anti. Kuvia pukkasi pihalle roima liuta, käsittelykoneiston prosessi vei aikansa, mutta laadusta saatte sitten toivottavasti nauttia. Myöskin lupailin reissusta veistää jonkinsortin raporttia pähkinänkuoressa. Jotenka pidemmittä tarinoitta asiaan...
Matkani alkoi marraskuun alkupuolella Thaimaasta. Reissupäiviä oli edessä 132 vuorokautta ja mieli oli virkeä. Ensimmäisenä etappina oli Bangkok, jossa vietin aikaani vain muutaman päivän koska en hirveästi nauttinut saasteista ja härdellistä mikä siellä pyöri ympäri vuoden. Bangkokista siirryin yöjunalla Chumponiin josta seuraavana päivänä risteilin Koh Taon pienelle saarelle. Koh Tao oli suhteellisen rauhallinen pieni saari, jonka suurin kassamagnetismi lieni sukeltelu, jota tosin itse en budjettini takia raaskinut harrastella. Siinä sitä vierähtikin sitten muutamia viikkoja pääasiassa prätkällä päristellen ja saarta tutkiskellen, mutta viimein itseäni piiskuroiden pääsin jatkamaan matkaani viereiselle Koh Phanganin saarelle. Sielä vietin aikaani joulun ylitse moon-partyissä häröillen, kookoksia imaillen ja hammockissa tuumaillen. Rolexit ja almanakat saivat jäädä ja levyttely lieni suurin aktiviteettini tuona aikana. Tuli kuitenkin uusi viikko ja uusivuosi ja päätin palata Koh Taolta löytyneiden paikallisten ystävien pariin juhlistamaan vuodenvaihdetta...
Vuosi 2009 starttasi käyntiin hyvin perinteiseen tapaan olotilaa korjaillen ja tulevaa tuumien. Tässä vaiheessa oli kulunutkin jo 2 kuukautta startista ja viisumini oli alkanut näyttämään loppuaan ja oli aika vaihtaa maata. Pienten odotuksien ja kovan säädön jälkeen pääsinkin vihdoin siihen viimeiseen Bangkokiin menevään bussiin jossa vielä oli muutama paikka jäljellä, olihan Bangkokiin menossa pari miljoona muutakin ihmishenkeä. Näin oltiin taas jo tutuksi tulleessa ruuhkassa ja riivaajien vainoamana Bangkokin sydämessä, mutta aikaa ei ollut hukattavaksi sillä seuraavana päivänä viisumini todellakin oli kaput ja matkani oli jatkuttava, mutta onneksi vasta seuraavana iltana.
Levähdin siis Bangkokissa yön yli ja jatkoin seuraavana iltana kohti Nong Khaita, Thaimaan ja Laosin rajakaupunkia, kaukana, kaukana pohjoisessa. Matka tuonne kesti noin 13 tuntia, mutta kiittäen State Railways of Thailandia, saaden koko tuon ajan pötkötellä sleeper classissäni ropelli pörräten. Aamulla sitten virkeänä riksaan ja rajalle. Laosin viisumit napsahtivat näppiin noin 6 tunnissa, olihan tuo jo sentään nopeaa toimintaa kommunistisilta rajaherroilta.
Laosissa seuraavat viikot vietin luonnollisesti pääkaupungissa, Vientianessa. Tässä ajassa kerkesinkin jo kuittaamaan piinallisen suolistopirulaisen, mutta suurimmista tuskista selvittiin pätevien paikallistohtorien avustuksella. Tropit naamassa päräytin paikallisbussilla Vang Viengiin, kokeakseni tuon tubeilun riemun. Riemua ei kauaa riittänyt huomatessani ökyjurristen brittien vallaneen kaiken tuon kauneuden ja pilaten sen ölinällään. Onneksi alueilta löytyi paljon paikallisia kyliä joissa tunsin taas oloni kotoisaksi. Pari viikkoa vierähti ja löysin taas itseni bussinröttelöstä kohti Xieng Khuangin provinssia, tarkalleen ottaen Phonsavania. Aluksi Phonsavan tuntui siltä ettei siellä ollut juuri mitään ja sieltä olisi oisit jatkettava matkaa. Tarkoituksena tällä reitillä oli nähdä paljon sotaisaa historiaa, olihan alue kuitenkin mailman pommitetuinta aluetta, eikä syyttä sillä Amerikanot pudotti Vietnamin sodan aikoihin pelkästään Laosiin yli 2,2miljardilla dollarilla pommeja joka teki yhden lentokonelastillisen räjähteitä, 8 minuutin välein, 9 täyttä vuotta putkeen. Näistä pommeista suurinosa tipahti juurikin kyseiselle Xieng Khuang -provinssin alueelle. Saavuin kuitenkin hieman liian myöhään sillä Vietnamilaiset olivat ostaneet jo suurimmat roippeet sulatukseen, mutta pieniä eriä pommeista oli vielä jäljellä.
Kaupunkisäädön jälkeen siirryin maaseudun harmoniaan, mukanaan reppu ja kuulakärkikynällä piirretty kartta jossa muutama paikallisen kaverini kirjoittama viesti kyläpäällikölle jonka sisällöntöön piti vain luottaa, enhän moista suttua ymmärtänyt. Kirjeessä kyseltiin lupaa asustella kylissä muutamia päiviä heidän elämäntapojaan hämmästellen. Muutamia viikkoja pyörin alueilla keräten todella hienoja kokemuksia paikallisten elämäntavoista ja kulttuurista. Noiden kokemusten rikastamana palasin vielä takaisin Phonsavanin kaupunkiin ja opettelin noin kuukauden verran paikallista kieltä ja tutuistin uusin ystäviin. Jo pariin kertaan pidennetty viisumini oli jälleen umpeutumassa ja lento Suomeen oli edessä. Vietin aikani Laosissa viimeiseen asti ja tykitin sitten tukkaputkella kohti Thaimaata, josta paluulentoni oli lähtemässä muutaman vuorokauden kuluessa. Muutama yö jälleen Bangkokissa lepäillen ja kohti lentoraittia. Helsinki-Vantaalle saavuin 21.3.2009 harmauden masennuttamana, mutta mielen avarruttamana!
Koko reissuun paloin laskelmien mukaan noin 4000 - 5000€, joista suurinosa valmisteluihin ennen matkaa. Olihan sentään hankittava uutta passia edellisen hukattuani, lentolippua, viisumia, matkavakuutusta, kansainvälistä ajokorttia, rokotusta, lääkkeitä, opusta ja muuta roipetta. Matkan budjetiksi jäi tuosta käteen noin 3000 euroa, mutta palattuani lompakosta löytyi vielä liki 500 euroa. Matkabudjetista suurinosa kului Thaimaassa, mutta Laosissa kulutus oli vain kolmasosaa.
Blogi ei suinkaan tähän pääty, sillä seuraava reissu suurinpiirtein samoille alueille on jo almanakassa. Nyt hinnat ja laadut tietävänä kulutus lienee vain murto-osaa eikä rokotteita sun muita tilpehöörejä enää tarvitse hankkia. Suosittelen myös muitakin avartamaan katsettaan ja hankkiutumaan uusille alueille. Go before it's too late!
Kuvat siis julki ja esillä osoitteessa: http://www.kallenikara.com/
