tiistai 9. marraskuuta 2010

Shanghai, China

Shanghai (上海, pinyin shànghǎi) on Kiinan suurin kaupunki ja yksi sen neljästä maakuntatasolla itsehallinnollisesta kunnasta.

Kaupungin kehitys viime vuosikymmeninä on tehnyt siitä yhden tärkeimmistä talouden, kaupan, rahoituksen ja viestinnän keskuksista Kiinassa. Kaupungissa rakennetaan enemmän kuin missään muualla maailmassa. Kaupunki pyrkii kosmopoliittiseksi maailmankaupungiksi houkuttelemalla mm. maahanmuuttajia ja kulttuuria.

Shanghain talous kasvaa hurjaa vauhtia, noin 12 prosenttia vuodessa. Shanghai on nykyisin Kiinan kehittynein kaupunki, jonne nousee jatkuvasti uusia pilvenpiirtäjiä. Sen bruttokansantuote henkeä kohden on 13. korkein Kiinan 659:stä kaupungista.

"Kiinan Detroitissa" on uudisrakentamisen buumi: toimistotorneja, siltoja, jättiläistunneli, kehätie ja satoja maantiekilometrejä. Noen ja muiden saasteiden määrä Shanghain ilmassa ylittää kansainväliset standardit nelinkertaisesti.


Shanghai, tuo idän Pariisi. Kaupunki näyttäisi siltä että kaupunginherralta olisi mopo lähtenyt hieman hansikkaasta.
Jokainen katu on täynnä toinen toistaan korkeampia pilvenpiirtäjiä vilkuttavine valomainoksineen ja jättimonitoreineen. Varmasit monen shoppailijan ja pippalohiihtäjän paratiisi, ei todellakaan mikään tuppukylä.

Vaikka moni väittää Shanghain olevan Pekingiä tyyriimpi, en kyllä itse yhtyisi samaan. Toki tuohet saa palamaan alta aikayksikön jos niistä eroon halajaa, mutta halvempiakin vaihtoehtoja on paljon tarjolla.

Pahoittelen blogiviivettä. KKP:n blokatessa kaikki viestintävälineet teki hieman työtä löytää keino päästä tänne arvostelemaan Kiinan hallintoa...

Ei kommentteja: